Tarinoita hyvinvointi-Suomesta melkein 2020-luvulla
- Pia Kokko
- Sep 30, 2019
- 3 min read
Olen kahden lapsen yh-äiti, joka joutui jäämään pois työelämästä burn outin takia joulukuussa 2018. Burn out oli monen asian tuottama pysähdys, josta toipumista ei ole helpottanut tukiverkkojen puuttuminen pääkaupunkiseudulla, ja lasten moninainen oireilu/erityistarpeet. Tämän lisäksi olen viimeisten vuosien aikana ollut vakavasti masentunut.
Kevään 2019 aikana sain tukea Espoon kaupungilta lasten kanssa jaksamiseen ja omaan toipumiseen. Kuitenkin vuodessa myönnettävät 15h kotipalvelua tuli käytettyä melko nopeasti, ja tarpeeseen. Aloin voida keväällä jo hieman paremmin.
Kesä, lomailu ja aika 24/7 lasten kanssa vei voimat, eikä asiaa auttanut se, että jouduin juoksemaan lääkärissä hakemaan lisää saikkua. Näytän kuulemma hyvältä, enkä ole mielenterveyspotilaan näköinen. Luonteenikin on hieman liian dynaaminen ja ratkaisukeskeinen. En jaksanut enää “vetää” saikkulapun saamiseksi vaadittavia “teatteriesityksiä”, päätin jäädä työttömyyskorvaukselle. Tulot putosivat 500€ kk.
Otatin yksityisessä laboratoriossa ferritiiniarvot, ja kappas ne olivat matalat, 17. Maksoin yksityisellä lääkärillä ferritiinikonsultaation, nyt on saatu rautavarastot nousuun (36 tällä hetkellä), mutta hemoglobiini tippunut 113. Julkisen puolen lääkärit vain naureskelivat trendiferritiini-kyselyilleni.
Vointini vain huononi, ei ainoastaan henkisesti, vaan myös fyysisesti. Olin todella voimaton, päätä särki joka päivä, hyvä, että jaksoin käydä kaupassa. Lihaksia särki, ja kädet tärisivät hiusten harjausten jälkeen. Olo oli kuin jatkuvassa krapulassa, aivosumu ja pään jomotus takuttivat ajatuksen kulkua. Haukoin henkeäni kun tuntui, että happi ei kulje enkä saa tarpeeksi ilmaa. Energiaakaan ei tuntunut olevan, vaikka söin niin, että paino on noussut useita kiloja. Nukuin 12h yössä (toki lapset herättelivät usein) ja siihen päälle 1-2h päikkärit. Olo ei silti parantunut. Jooga, meditaatio ja metsäretket oli käytössä, lopulta tuuperruin Yin-joogatunnille.
Terveydenhuolto on osaltani järjestetty kunnallisissa palveluissa. Muutaman kerran kävin päivystävällä hoitajalla valittaen otsassa ja päälaella tuntuvaa päänsärkyä, sain suolaliuosta, enkä saanut varata aikaa lääkärille oireiden selvittämiseksi. Elokuussa kun en enää jaksanut kävellä kauppaan ja takaisin kunnolla päätin varata aikaa lääkärille. Verkossa kiireettömän hoidon ajanvaraukseen olisin saanut ajan 6:ssa viikossa omalle terveysasemalle.
Menin taas päivystävälle hoitajalle, joka aluksi ojensi minua siitä, että tämmöisissä epäselvissä väsymystiloissa ei tulla kiireellistä hoitoa tarjoavaan päivystykseen, vaan hankkiudutaan kiireettömään hoitoon. Olin taas kuulemma ihan “hyvinvoivan näköinen.” Kuume tai flunssa olisi oikeuttanut päivystykseen tulon, ei se etten jaksanut kävellä. Selitin tilanteeni hoitajalle, joka otti muutaman testi sormenpäästä, ja mainitsi monesti että muita labroja ei voi määrätä, koska testit maksavat 80€ / kpl. Lopulta systeemistä löytyi peruutusaika lääkärille 14 pvn päähän.
Pääsisin vihdoin lääkärille, joka tutkisi perusteellisesti, jee! Kerroin tarinani lääkärille, hän määräsi perusverenkuvan, kilpirauhastestit ja muutaman muun. Tulokset voisin katsoa OmaKannasta ja minulle soitettaisiin jos niissä jotain poikkeavaa. Tiedustelin miten jatkaisimme hoitosuhdettani tästä eteenpäin, hän totesi, että on valitettavasti lopettelemassa kyseisellä terveysasemalla. Mukaan sain reseptit nenäsuihkeesta ja vatsakuiduista. Sen jälkeen en ole lääkäristä kuullut. Verikokeet tulivat takaisin juuri ja juuri viitearvojen rajoissa, puheluakaan ei kuulunut. Oma oloni vain huononi.
Tuskastuin julkiseen terveydenhuoltoon. Olen asunut 13 vuotta ulkomailla, maissa, jossa ihmisillä on yksityiset terveysvakuutukset, joiden avulla julkisen perusterveydenhuollon toimivuutta laajennetaan. Vuosihinta maasta (ja opiskelija/työssäkäyvä statuksesta) riippuen oli noin 500-1500€. Olin tottunut siihen, että minua kuunnellaan ja että saan palvelua kun olen sairaana. Päätin hankkia itselleni sairauskuluvakuutuksen, jonka turvin voisin käyttää yksityisiä lääkäripalveluita, vaikkakin rahat pitäisi työttömänä ollessani repiä selkänahasta. Hain vakuutusta Ifiltä, josta sain kielteisen vastauksen, minulla “todetun uupumuksen / masennuksen / ahdistuneisuuden vuoksi, joka edelleen oireilee.” Tapaturmavakuutuksen minulle kuitenkin myönsivät, jonka peruin samantein. Hain sairauskuluvakuutusta OP:stä. Koko vakuutushakemukseni hylättiin, koska olin ollut vakavasti masentunut viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi raudanpuuteanemiasta tuli lisäkyselyitä. En voi siis saada mitään vakuutusta, joka korvaisi mitään kuluja aiemman mielenterveystaustani takia.
Jotta saisin paremmin levättyä, tarvisin myös tukea lastenhoitoon. Luonani vieraillut sosiaalityöntekijä tarkkaili aikansa ja kirjasi ylös hyvältä toimeentulolta vaikuttavia tekijöitä: ajaa mustaa Audia (miesystävän auto), äiti ja tytär käyttävät Michael Korsin laukkuja (Turkin feikkilaukkutuliainen), lapset harrastavat jalkapalloa, ratasastusta(!!!) ja pianonsoittoa yksityistunneilla… Yllättäen minulle ei enää myönnetty palveluseteleitä. Sanottiin, että voin itse hoitaa kotipalveluyrityksiltä lapsenvahdin joogatuntini ajaksi. Naapurintytön taksa on sentään 10€ tunti. Joogahetken hinnaksi tulee siis 15€ ja 2,5h lapsenvahti päälle, 25€, yht 40€. Eipä tule lähdettyä enää joogaan, mutta onneksi ei kuntokaan kestä.
Jos olet joskus pohtinut miten syrjäytyminen tapahtuu, niin tässä sinulle siitä kuvaus. Julkinen terveydenhuolto ei näe minussa mitään vikaa, vaikka itse olen niin voimaton etten kykene töihin ja saan juuri ja juuri lapseni hoidetuksi. Tiedän, että nyt ei ole kyse masennuksesta vaan jostain fyysisestä häiriöstä, johon haluan apua. Joudun kuitenkin kaivamaan nämä rahat itse jostain ja hankkiutumaan yksityiselle puolelle erikoislääkärin vastaanotolle, jotta minun monialaisia oireitani kuunneltaisiin. Jatkotutkimukset tulevat varmasti kalliiksi. Onneksi isoisäni nukkui juuri pois, ja sain ihan pienen perinnön pussin pohjalle, jota säästin pahan päivän varalle. Paha päivä on tänään tässä.
Tämmöisessä hyvinvointi-Suomessa me elämme.